En ihan oikeasti tiennyt mistä on kyse, sen jälkeen harrastin köysiä paljon. Melko pian ensimmäisen orkkuni jälkeen aloin kaivata kuumia sykkeitäni ja etsimään niitä systemaattisesti. Sängyssäni alkoi kiihkeä kausi kun painelin itseäni tyynyillä ja pehmoleluilla, mutta orkku antoi odottaa tuloaan. Fantasioin luokkani pojista, mutta voimakkaimmat fantasiani löysin isästäni ja haaveilin kuinka hän tulisi sanomaan hyvää yötä ja jäisi luokseni…….

Etsin, tai en oikeastaan tiedä mitä etsin, vanhempieni makuuhuoneen laatikoista jotain , mutta pettymyksekseni en löytänyt mitään kiihottavaa. Tyydyin iltapäivän yksinäisinä tunteina koskettelemaan itseäni vanhempieni sängyssä ja tunsin erityisen kiihottavana kun alastomana kaivauduin isäni puolelle lakanoiden väliin ja suljetuin silmin annoin palaa.

Petasin sängyn ja toivoin jättäneeni lakanoille jotain isääni varten, Eräänä päivänä ollessani yksin kotona menin veljeni huoneeseen. Availin laatikoita ja alimman laatikon tavaroiden alta löysin nipun pornolehtiä, videokasetin ja kortsupaketin.

Olin aivan hämmentynyt kuinka ne vaikuttivat minuun. Tunnustelin kortsua paketin päältä tietäen tarkkaan mihin ja kuinka sitä käytetään, mielikuvitus täydennettynä pornokuvilla sai minut tuntemaan, että olen ensimmäisen kerran jotenkin oikeasti kosketuksissa seksiin…..

Olin aina ihaillut veljeäni, joka pelasi paikkakuntamme jääkiekkojoukkueessa ja oli koulutyttöjen piirittämä. Nyt hän löytöni johdosta nousi arvoon arvaamattomaan ja yöllisissä fantasioissani isä sai väistyä veljeni tieltä.

Odotin kiihkon vallassa iltaa ja mahdollisuutta päästä omaan sänkyyn kortsun kanssa kun hampaita pestessäni sain neronleimauksen. Odotin, että veli oli pessyt hampaansa ja hain sähköhammasharjan. Vapisevin sormin avasin kortsupaketin, rullasin kortsun löytöni päälle ja upotin värisevän ihanuuden itseeni. Ilta toisensa jälkeen ja usein päivisinkin nautin keksinnöstäni. Joskus veljeni huusi kuin hinaaja, kun ei löytänyt hammasharjaa aamulla veskistä… onneksi hänellä ei voinut olla aavistustakaan missä se oli ollut.

Tiedostamattomasti aloin keimailla veljelleni, kävin hänen huoneessaan pukeutuneena pikkupöksyihin ja rintsikoihin. Kihisin raivosta kun en havainnut hänessä mitään huomioimisen merkkejä.

Kuin kostoksi käytin hänen tavaroitaan omiin tarkoituksiini, tussit, rollon purkit ja kaikki muu soveltuva sai käydä sisälläni, merkitsin hänen kyniään ja muita koulutarvikkeita omilla tuoksuillani. Ajattelin, että jossain vaiheessa hänen on pakko nähdä minussa myös nainen, vaikka olenkin vain hänen pikkusiskonsa.

Tänä kesänä keksin toistuvasti unohtaa pyykkiin meneviä alusvaatteitani veskiin iltaisin. Suureksi riemukseni huomasin, että niihin oli koskettu.

Eräänä iltana kun hain taas hammasharjaa olin pakahtua kun havaitsin, että pikkuhousuni olivat kadonneet. Koputtamatta astuin hänen huoneeseensa, sängyllä selällään maaten veljeni katseli pornoleffaa, hänen kätensä oli puristunut pikkareillani verhotun valtava kalunsa ympärille…. Siinä me seisoimme posket punoittaen sanattomina toisiamme tuijottaen, sisko ja veli, minulla kädessäni hammasharja hänellä pikkuhousuni.

Aamulla hän ei kysynyt, missä hammasharja on, en myöskään minä pikkuhousujani. Tilanne oli jokseenkin kiusallinen ja tunsin helpotusta kun pääsin lähtemään kouluun. Aina kun suljin silmäni ja annoin ajatukselle vapauden, näin veljeni kalu pystyssä pikkuhousuineni, se oli ehkä eroottisinta mitä olin milloinkaan kokenut ja sai minut pysymään kosteana koko pitkän koulupäivän. Tuli viikonloppu ja vanhempamme lähtivät mökille jo perjantaina ja jäimme kahden kotiin.

Tunnelma oli jotenkin vaisu kunnes jompikumpi keksi, että haetaan pullo vinkkua ja vähän siideriä. Lipittelimme juomia ja jossain vaiheessa veli alkoi selitellä tapahtunutta, kuinka helvetin nolona hän on ja osoitti aikamoista suuttumusta kun en ollut koputtanut oveen.

Tunsin jääväni alakynteen kun hän alkoi vinoilla oikein tosissaan. Luuletko, etten tiedä kuinka sä olet käynyt mun huoneessa, sieltä on kadonnut ainakin yksi lehti ja pari kortsuu.

Kukaan muu ei ole voinut niitä ottaa kuin sä. Olimme jo mukavasti tuiskeessa kun Olli tuli viereeni, ihan kiinni ja nosti kätensä kaulalleni, puristi lujasti ja painoi pitkän märän poskelleni. Olli kiusoitteli minua epäillen neitsyeksi, joka minun oli kyllä myönnettäväkin.

Niin tunnusti Ollikin sitten, ettei hän ihan oikeasti ollut koskaan ollut naisen kanssa ihan loppuun asti. Jatkaen kiusoitteluaan, Olli kosketti rintaani ja nauroi niiden olevan täysin tarpeettomat kun ei kukaan niitä saa kosketella.

Hänen kätensä liikkui vartalollani yhä vallattomammin, sukelsi paitani alle ja kosketteli vatsaani. Silloin minuun iski pakokauhu ja vakavoituen jäykistyin, sen huomasi Ollikin ja lopetti.

Jossain vaiheessa Olli ehdotti sovinnon kunniaksi suudelmaa, mutta minusta se tuntui sisarusten kesken niin pervolle, etten voinut siihen suostua, mutta kun hän halasi minua voimakkain ottein, tapahtui minussa jotain käsittämätöntä. Lanteitani alkoi pakottaa ja tunsin kihelmöintiä jalkojeni välissä. Tahtomattani painoin lanteitani tiukasti Ollin reittä vasten kiertäen käteni tiukasti hänen ympärilleen. Hitaasti musiikin tahtiin hieroimme itseämme toisiamme vasten naamioiden sen tanssiksi joka jatkui ja jatkui.

Tunsin jalkojeni alkavan pettää kun Olli tanssitti minua hitaasti sohvaa kohti. Kallisti minut hitaasti sohvalle ja laskeutui kevyesti päälleni minun vastustelematta.

Olin unenomaisessa usvassa kun tunsin minua riisuttavan, en laittanut vähääkään vastaan kun Olli riisui farkkuni, heitti pikkuhousuni pois ja painautui itsekin alastomana päälleni.

Värisin kun tunsin hänen sormensa sisälläni. En varmasti milloinkaan ole ollut niin märkä kuin silloin. Olli kuiskaili korvaani kiihottuneena. Tiesin, ettei tätä saa tapahtua, mutta en välittänyt vaan upposin yhä syvemmälle hyvänolon tunteeseen ja haluun saada kokea miltä tuntuu olla miehen kanssa…Reittäni vasten tunsin veljeni kivikovan kalun, halusin saada sen sisälleni, heti.

Olisin halunnut koskettaa sitä, mutta en uskaltanut, painoin vain itseäni sitä vasten. Olli pomppasi äkisti pystyyn ja sanoi hakevansa kortsun. Silloin havahduin todellisuuteen, näin itseni kuvajaisena olohuoneen ikkunasta ja kuin vieraana katselin alastonta vartaloani tajuten mitä olen, olemme tekemässä veljeni kanssa.

Nousin istumaan ja kiedoin kevyen huovan tiukasti ympärilleni, halusin itkeä ja hävetä, vaikka mitään ei ollut tapahtunutkaan. Juoksin huoneeseeni ja paiskasin oven kiinni, kaivauduin peittojen alle ja annoin itkun tulla. Pienen hetken kuluttua Olli tuli huoneeseeni, kalsarit jalassa hän istui sänkyni laidalle silittäen hitaasti hiuksiani.

En missään tapauksessa halunnut käyttää sinua hyväksi, mutta …. Halusin hänen olevan siinä, lähellä. Ääni jotenkin käheänä Olli sanoi hyvin hiljaa: Enkä ole koskaan ajatellut, että se tapahtuisi oikeasti….. Kun hän palasi istuin sängylläni yhä alasti peittooni tiukasti kietoutuneena selkä seinää vasten jalat koukussa sängylläni.

Olli istui viereeni ja siemailimme vinkkua pullon suusta. En vastustellut kun Olli tuli viereeni istumaan, saman peiton alle ja tunsin kihelmöinnin taas alkavan kun alastomat vartalomme hipaisivat toisiaan.

Silloin tiesin, ettei paluuta ole. Ollin käsi liikkui hitaasti yli vatsani reiteni sisäpinnalle, liikkui hyvin hitaasti ylös ja alas. Kuin vahingossa se hipaisi kuumottavaa häpykumpuani ja tunsin halua huutaa kiihkosta: Aistillisesti molemmat kädet liikuivat vartalollani, peitto valahti lattialle ja painaudumme toisiimme liimautuneina sängylleni. Ollin huulet näykkivät kovettuneita nännejäni ja tunsin reisieni välissä vuolaan puron patojen murtuneen, valuin peppuni vakoa pitkin lakanalleni ja huusin kosketusta.

Vihdoin hän ymmärsi viedä kätensä avattujen reisieni väliin, kosketteli, hieroi ja hakeutui hitaasti ahnaaseen vakooni. Olli nousi päälleni ja painoi reidellään pimppaani, lantioni tunsi hänen jäykistyneen kalunsa kun lukitsin itseni häneen kiedotuin käsivarsin ja reisin. Onnen kyyneleet valuivat silmistäni kun kuulin kuiskaavani hänen korvaansa: Olli liikkui hitain liikkein päälläni ja tunsin ihan oikean miehen kalun sisälläni….

Silloin Ollin vartalo jännittyi ja suusta pääsi voimakas huokaus, hän tärisi päälläni ja tiesin hänen orgasminsa tulleen… onnen tunne täytti minut vaikka itse en saanutkaan…. Se oli täydellistä, tätä varten olen elänyt koko elämäni. Olli laskeutui viereeni, toisiimme kietoutuneina makasimme kauan hiljaa. Olli sanoi olevansa pahoillaan, että laukesi liian varhain, hän sanoi vain olleensa niin kiihottunut minusta, ettei voinut enää pidättää.

Se, että hän oli minusta, pikkusiskostaan, kiihottunut tuntui mahtavalta, se tuntui minusta naisena aivan mielettömältä. Hän oli minusta kiihottunut, minusta itsestäni, tunsin taas liikutuksen lähestyvän.

Odotetaan vähän, haluan sua uudestaan, haluan sinullekin hyvän olon… mennäänkö pesulle??? Se ei ollut oikeasti mikään suihku… se oli suuri hyväily kun Ollin saippuoidut kädet kulkivat minussa, hänelle pyhitetyssä vartalossa.

Olin niin onnellinen, etten voi pukea sitä sanoiksi. Autuas oli myös oloni kun suihkun alla Olli polvistui eteeni painaen suunsa kummulleni, hänen kielensä liikkui hitaasti juuri oikeassa paikassa, hellin liikkein hän hyväili glittaani minun käsieni kulkiessa hänen märissä hiuksissaan. Tartuin häntä päästä ja painoin lujemmin pilluani vasten tuntien sisälläni liikkuvan sormen ja ihanan kielen kuljettavan minua kohti huippua, joka tulikin pian räjähtävänä orkkuna vieden jalat altani.

Tiukassa veljeni syleilyssä makasimme suihkun alla, eikä orkustani ollut tulla loppua, se jatkui ja jatkui. Olli nosti minut vahvoille käsivarsilleen ja kantoi minut vettä valuvana sängylleni. Uskomaton raukeus ja voimattomuus valtasi minut kun kun makasin sängyllä selälläni. Tunsin kuinka veljeni nosti polveni koukkuun ja uitti itsensä jalkojeni alle, työntyi minuun eikä kipua enää tuntunut. Veljeni valtaisa kalu liikkui minussa ja pian intohimoni sai minut liikuttelemaan lantiotani rytmikkäästi.

Vaihdoimme asentoja, välillä ratsastin villisti veljeni päällä, pian hän otti minut takaa ja se tuntui ihanalta… kohta hän nuoli minua taas ja sain maistaa hänen kiimani nesteiden kastelemaa kalua suussani ja samalla tunsin lähestyvän orkun pistelevänä tunteena pillussani, voimakkaat kouristelevat sykkeet syöksyivät pilluni kimppuun kun kiedoin reiteni veljeni pään ympärilleni haluten upottaa hänet itseeni Vielä viimeisten sykkeiden tuntuessa Olli kiipesi päälleni ja tuli sisääni aloittaen raivoisan rakastelun.

Hien ja suihkun kastelemat vartalot hakkasivat toisiaan päästäen voimakkaita läiskähteleviä ääniä, likomärästä pillustani kuului litisevää ääntä kun veljeni pumppasi sitä pitkin voimakkain työnnöin… melkein ulos….

Huuliltani purkautui nautinnon huuto …. Vaivuimme uneen, viimeinen muistikuvani on ajatus, että tämä kaikki tuntui niin oikealta ja luonnolliselta. Jossain vaiheessa yöllä heräsi kosteana ja onnellisena Ollin liikkuviin käsiin.. Aamulla kun heräsin, Olli nukkui tiukasti sylissäni ja mieleeni alkoi hiipiä syvä katumus ja syyllisyyden tunto. Itku ei ollut kaukana kun yritin irrottautua veljestäni, mutta hän havahtui yritykseeni ja tiukensi otettaan, hamusi hitaasti nännin huuliensa väliin ja kietoi jalkansa ympärilleni.

Kohottaen päätään Olli katsoi minua raukeilla silmillään unipörröisin hiuksin, raukeasti hymyillen hän nosti etusormen huulilleni ja kuulin huulten välistä vaimean hhssssss. Silloin tiesin, ettei ole mitään katumista. Onnest mykkyräisenä kiedoin käteni hänen ympärilleen, eikä minulla ollut kiire pois. Koko lauantain ja sunnuntain me vietimme sängyssä. Rakastelimme, söimme välillä hiukan, kävimme yhdessä suihkussa ja rakastelimme taas.

Kuin yhteisestä sopimuksesta emme vastanneet kavereiden soittoihin, emme reagoineet ovikellon pimputukseen emmekä kännyköiden tekstareihin. Vaikka oli viikonloppu, emme edes keskustelleet ulos tai kaupungille lähdöstä, emme sijanneet vuodetta vaan asuimme siinä ja rakastelimme, nukuimme ja rakastelimme. Sunnuntaina iltapäivällä soitimme vanhemmillemme kysyäksemme heidän aikatauluaan ja olimme hyvin iloisia kun he kertoivat tulevansa vasta illalla kotiin.

Meillä oli siis vielä kokonainen päivä toisillemme. Illan suussa aistit herkkinä kuuntelimme milloin he saapuisivat, ehdimmekö vielä kerran… ja kyllä me ehdimme.

Nousimme ylös — nostimme sormet toistemme huulille ja teimme sopimuksen.. Ihana nainen Sinä ihana nainen jonka tapasin ravintolassa ja juttelimme. Piiskaa vanhemmalle naiselle Tämä tarina tapahtui vuosia sitten Mistä Alkosta saa No niin ja sit tuli yöllinen siemensyöksy pöksyihin. No nykyajan vanhemmat on tunnetusti niin vastuuttomia että ostavat ties mitä juomia lapsilleen, jossa en mitään järkeä näe. D Jos he eivät saa sitä itse ostettua niin kyllä joku aikuinen ostaa. Eli oisko aika herätä tähän maailmaan Ei jumalauta, ensinnäkin että pitää tarttua tuollaseen, ja toisekskin, tarttuu aivan päin v..

Niin, ihan oikein, Olli oli silloin keväällä täyttänyt 18 ja oli niinollen täysi-ikäinen hankkiakseen sen vinkkupullon ja siiderit. Siihen, onko tämä ihan oikeasti tapahtunut, voisin vastata, että: Tuskin kukaan tänne kirjoittava miettii uskotaanko kertomukseen vai ei.

Minun tarinani on minulle kirjoitetulla tavalla totta. Viime kesän muistot ovat tietyllä tavalla kultaantuneet niin, etten muista senhetkistä "paniikkiani" kun ymmärsin mihin olin ryhtymässä eikä ensimmäisen rakastelun kipu tunnu enää kuin kevyenä vihlaisuna. Senhetkiset tunnelmani eivät kuitenkaan kulje mukanani muistoissa.

Pontimena kirjoitukselleni oli se, että se viikonloppu ei enää milloinkaan toistunut, mutta sen muisteleminen on tuottanut minulle suurta mielihyvää ja kirjoittamisen on ruokkinut sitä tunnetta. Vastoin olettamuksia, en milloinkaan ole tuntenut häpeää tai katumusta. Silloinen tunne, että olin haluttava salli kaiken tapahtua ja jos olisin uudelleen samassa tilanteessa, en epäröisi hetkeäkään, koska tiedän veljeni olevan hienotunteinen herrasmies ja saan häneltä kaiken sen kunnioituksen, jonka voin veljeltäni odottaa.

Tarinasi on niin kaunis, luin sitä kerta toisensa jälkeen. Saadessani ensimmäisen orgasmini, ihan onnenkyyneleitä tulvahti silmiini. En välitä siitä onko tarinasi totta vai ei, mutta olisi suurta haaskausta jos näin kaunis tarina ei olisi tapahtunut oikeasti. Hei hyvät siskot ja veljet.

Minusta, vaikka olen aina vastustanut sisarusten välisiä suhteita, tarina oli liikuttavan kaunis. Jopa niin, että useimmista novelleista poiketen halusin lukea sen toistamiseen. Oli tapahtumilla todellisuuspohjaa tai ei, kirjoittaja on todella nähnyt vaivaa kirjoittaessaan arveluttavasta asiasta kauniin ja herkän tarinan.

Kaikella kunnioituksella onnittelem Maria, tekosi oli varmaan oikea vaikka se ajatuksena ol´malla kohdallani tuntuisikin vieraalta minulla vain siskoja Kiitos. Olipas Mari väsännyt kauniin tarinan. Oliko se totta tai ei, se on Marin yksityisasia. Kaikkihan käymme täällä lukemassa seksitarinoita ja tämä oli yksi parhaista, yltää Pikkutytön ja Pikku-Elinan tasolle. Mitä totuuteen tulee, perheitten sisäisiä seksisuhteita on ollut aina ja tulee varmasti olemaan. Laitontahan se on, mutta eipähän tässä Marin tarinassa kukaan kärsinyt millään tavoin.

Kaunista tekstiä vaikka koen aiheen järkyttäväksi. Voisitte edes kaivaa miehelle varmuuskopioista hänen tarinansa takaisin. P Toisaalta, tämä tarina kuuluisi kinkypalstalle ja kinkypalstalla toimiva seriffi saisi häipyä hemmettiin toimistaan ja päästää paikalle sellainen seriffi jolla on realiteetit kohdallaan.

Vaikka aihe ei seriffiä tai jotakuta muuta miellytä, niin suomessa ei ole ennenkään kirjallisen tuotoksen perusteella kenenkään tekstejä poistettu mistään elleivät ne ole olleet täysin asiattomia. Novelli, mistä tahansa aiheesta, novellipalstalla ei ole asiatonta tekstiä!! Vaadin ehdottomasti seriffin vaihtamista kinkypalstalta johonkin asiansa osaavaan seriffiin joka ymmärtää myös "toisenlaisten" novellien päälle jotain, eikä kulje omien kriittisten ja kaksinaismoralististen tunteiden perusteella poistamassa asiallisesti kirjoitettuja tekstejä.

Tästä samasta aiheesta on käyty keskusteluja jo monta vuotta, mutta silti tämän aihepiirin novellit häipyvät tuntemattomaan, ja täysin asiattomat kirjainjonot tai mukahauskat, finninaamateinien yläasteen välitunnilla keksityt revittelyt jätetään. Täällä ei toimi seriffin valvonta, vaan valvonta on automaattista jossa ensimmäisestä poikkinaisesta sanasta poistetaan välittömästi aloitettu aihe.

Näin ei pitäisi olla, vaan tänne pitäisi saada seriffi joka tekee työnsä kunnolla eikä anna kaikenmaailman kukkahattutätien komennella turhaan! Kriittinen taide ei ole vallitsevan moraalin kertosäe. Mitenkä nämä lisäykset liittyvät Marin juttuun????

Eihän nyt ole täydenkuun aikakaan! Kai nuo kaksi lisäystä liittyy niin ettei sais poistaa tällasia juttuja jos ne on kirjotettu kunnolla. Kun meillä on sanan ja ilmaisunvapaus. Mitä toi täydenkuun aika taas mitenkään mihinkään liittyy? Kirjoitat upeata tekstiä, kuvaat seksin hyvin ja sanavalinnat osuvat täysin nappiin. Käytät juuri sopivia synonyymeja ja rikastutat teksitä.

Kirjoituksesi on niin aito ja todentuntuinen. Kenties voisit kirjoittaa lisää novelleja, sillä tämä oli äärimmäisen hyvä. Kai tämä on hyvä novelli, vaikken viitsinyt loppuun asti lukeakaan. Nämähän ovatkin satuja tai nuorten kuvitteluja. Oli tämä lainattu satuklirjasta, tempaistu fantasiamaailmasta tai todella tapahtunut, oli se jollain tavalla poikkeava näillä palstoilla.

Muutaman kuukauden aikana olen satunnaisesti vieraillut täällä ja mielessäni asetan nämä julkaistut novellit "taiteellisen tason" asteikon alapäähän, mutta tästä löysin sentään jotain muutakin kuin karkealla kielellä tuotettuja mielikuvaperverssioita.

Tämän novellin aihe oli melkoisen arkaluontoinen, mutta siistinoloisesti kirjoitettu ilman sen kummempia revittelyjä. Jos ja kun nämäö palstat ovat jääneet pysyäkseen, tämäntyyppiset kirjoitelmat voisivat olla mallina muille. Mari-Sisko, minun puolestani voit jatkaa kirjoitteluasi, minä liityn kernaasti lukijoittesi joukkoon. Varmasti jokaisella kirjoittajalla on omat motiivinsa kirjoittaa ja jos se tuottaa kirjoittajalleen vähäisintäkin iloa tai mielenliikutusta niin siitä vaan Jussipussi.

Sisarusten välisestä seksistä on varmaan fantasioinut vähän jokainen, jolla on ollut sopivan ikäinen sisko tai veli. Itselläni ei ole ollut siskoa, mutta fantasioin että olisi ollut, että olisin voinut kuolata sen perään. Jälkeenpäin uskon, että suhtautumiseni muihin tyttöihin olisi ollut luontevampi ja rohkeampi, jos talossa olisi ollut joku tytön roolimalli. Tuo on vaan sellainen fantasia, joka toteutuu hyvin harvoin. Itse asiassa, sinun tavoin, useimmat eivät edes toivoisi sen toteutuvan. Sillä tuhmalla ajatuksella vain leikitellään, koska jokainen järkevä ihminen tajuaa, että siitä ei voi koskaan seurata pysyvää seksisuhdetta.

Yhteiskunta tai vanhemmat eivät sitä hyväksyisi. Kun tämän tietää, siihen ei ryhdy, koska kukapa haluaisi tieten tahtoen satuttaa sisartaan. Entisinä aikoina kuningassuvuissa naitiin usein lähisukulaisia. Yleinen moraali ei sitä tuominnut eikä silloin ymmärretty perinnöllisten tautien perään. Sisarusten välisen seksin ehkäisee vaistomainen käyttäytyminen. Jos vaikka 15 v poika tapaa 14 v tytön, he seurustelevat, harrastavat seksiä ja menevät myöhemmin naimisiin, siinä saataa käydä niin, että kiinnostus hiipuu, koska heidän suhteensa on saanut liikaa sisaruksellisia piirteitä.

Vieraampi kumppani on kiinnostavampi. Sisko voi toki tykätä veljestään, mutta ennemmin tai myöhemmin joku vieras poika vie voiton kiinnostavuudessa kun tyttö aikuistuu. Mari, älä kanna huolta asiasta. Se, mitä teitte on harvinaisuudestaan huolimatta kuitenkin ihan normaalia kasvamista seksuaalisuuteen. Eikö olekin hyvä, että jätitte sen siihen yhteen viikonloppuun, koska nyt voitte molemmat yhtä kokemusta viisaampina ja rohkeampina etsiä sitä oikeaa.

Ei sellaista pikkupojujen vakiokaavaa: Tarinassa oli "henkeä" ja juonta. Mitä itse asiaan tulee, vähän samanlaisia, omakohtaisia kokemuksiakin on. Mutta, harva sen uskaltaa tunnustaa.

Kirjoita Mari vaan lisää. Hei Mari, semmoinen kappale taitaa olla Kasevalla. Ainakin laulettuna saman kuuloinen. Osuvasti sitä myös kommentissasi kuvasit: Niin minäkin sen luin, ja vaikutuin. Alkuosastaan varsinkin tarina oli minulle aivan henkeäsalpaavaa luettavaa. Minä poikana koin hyvin pitkälle vastaavaa. Isän kohdalla minulla tietysti oli äiti. Kunpa minäkin osaisin kirjoittaa siitä yhtä kauniisti kuin sinä. Kuinka äitini viihtyi saunan jälkeen usein pelkässä alushameessa.

Olin jo iso poika ja tajusin, että nännit näkyivät läpi. Äidillä oli kaapissa sukkanauhaliivit. Semmoiset koristeelliset, mustat, isän hankkimat, senkin tiesin. Olin joskus sitä kaappia penkonut, ihan samalla tavalla nuuskinut vanhempieni salaisuuksia kuin Mari.

Voi että minua hävetti. Mökillä kerran kesällä, ja tämä tapahtui paljon aikaisemmin, äiti nukkui meidän lasten kanssa yläkerrassa. Heräsin yöllä siihen, että isä vaati äitiä alakertaan. Äiti vastusteli, mutta isä ei antanut periksi. Olin paljastua, jäädä kiinni silmät auki, kun äiti vielä ovella kääntyi ja nappasi tyynynsä alta talouspaperin.

Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, että sitä tarvittiin pillun pyyhkimiseen. Sukulaisten luona äidin kanssa olin naisten mukana saunassa aika isona poikana, niin isona, että jo runkkasin. Siitä minulle tuli aivan kamalat syyllisyydentunnot. Ja niillekin tunnoille piti vielä runkata. Että kuinka paha olin, toivottoman turmeltunut. Olisi kiva kirjoittaa sinulle myös ihan henkilökohtaisesti, Mari, mutta eihän sinulle voi.

Enkä näin julkisesti osaa. Mutta jatka sinä kirjoittelemista. Tämmöiset tarinat ovat helmiä, joihin jokainen voi suhteuttaa omia kipeitä ja rakkaita kokemuksiaan.

Tämähän oli jumalattoman kaunis tarina: Mutta mukaviltahan noi vaikuttivat: Kirjastolta käsin kun operoin,niin aika vaikeaa lähteä liikaa innostumaan,juu nou: Olen aivan ymmällä kaikista saamistani kommenteista, olen ilolla ottanut vastaan kiitokset ja nöyrästi muut arvostelut. En olisi ikinä uskonut, että joskus tai jossain saan näin paljon huomiota, se tuntuu uskomattoman mahtavalta. Kerroin jossain kommentissa, että kirjoitin kokemuksestani, koska se oli minulle tärkeä, olen ajatellut sitä paljon suurella lämmöllä tuntien pakahtuvani kun en ole voinut puhua siitä kenenkään kanssa.

Kirjoittaminen oli minulle oikea tapa helliä muistoani. Joku ehdotti, että kirjoittaisin lisää ja innostuin oikeasti. Istuin koneen ääreen, mutta pääni oli tyhjä. Mielikuvitus vain ei riitä, en saa tarinaani minkäänlaista hehkua, jos sillä ei ole todellisuuspohjaa.

Kerron kuitenkin vähän itsestäni. Oikeasti olen hyvin kiltti tyttö, viihdyn kotona ja koulu sujuu, harrastan paljon erilaisia asioita enkä tunne olevani mikään pintaliitäjä. Minulla ei ole poikaystävää, menetin neitsyyteni hyvin kauniilla tavalla omasta tahdostani…. Sen jälkeen en ole harrastanut seksiä, siis sillai oikeesti.

Mistä sitten voisin kertoa, liikuntasalimme köysistä, hyvänolontunteesta niissä kiipeillessä, seksuaalisen heräämiseni köysiradasta??? Pehmoleluista ja tyynyistä, vai siitä kuinka oudon vieraalta tuntui ensimmäisen kerran koskettaa itseäni omin sormin tavoitteena se ihana, vielä nimetön tykyttävä tunne, joka oli yllättänyt minut odottamatta köysissä.

Kerronko pienessä päässäni risteilleistä ajatuksista kun en tiennyt mistä on kyse, kun joku sisäinen voima pakotti tavoittelemaan sitä kerta toisensa jälkeen.

Tai siitä riemusta, jonka koin kun keksin kuinka se tehdään. Tykyttävä tunne sai jossain vaiheessa nimen. Opin ymmärtämään seksuaalisuuttani ja että se kuuluu ihmisen elämään, siitä saa nauttia Jos kirjoittaisin jo julkaistun tarinani uudelleen, voisin kertoa syvemmin niistä veljeäni koskeneista fantasioista, voisin kertoa väkevästi siitä tunteesta, jonka koin kun sohvalla pelästyin tilanteeseen, johon olimme ajautumassa.

Voisin kertoa yksityiskohtaisemmin kuinka tunsin halun synnyttämän nipistelyn alavatsassani puristavana tunteena kun ymmärsin, että sen on tapahduttava. Sitä en tiedä, osaisinko milloinkaan pukea sanoiksi sitä onnea ja riemua, kun huomasin, että veljeni haluaa minua naisena.

Sekunnin murto-osissa pikkusiskosta kasvoi nainen, haluttava nainen. En myöskään kertonut kuinka pelkäsin ensimmäistä kertaani, siis teknisenä suorituksena, vaikka kuinka sitä halusin ja tiesin sen siinä hetkessä ainoaksi oikeaksi teoksi. Kirjoittamisen aihe olisi myös elämäni kun arki koitti. Yhden ainoan viikonlopun aikana ärsyttävästä pikkusiskosta oli kasvanut tasavertainen ystävä veljelle.

Olli on muuttunut huomioonottavaksi ja kärsivälliseksi kanssani ja satunnaisissa kosketuksissa on valtava lataus sähköä, enkä voi vannoa, ettemme joskus tekisi sitä uudelleen… joskus, mutta uskon, että sillä on muistona suurempi arvo kuin niin, että se loppuu ajallaan omaan mahdottomuuteensa.

Kaiken edellisen lisäksi voisin kirjoittaa saavani edelleen suurta mielihyvää hammasharjastani ja mystisesti yönseutuna liikkuneista pikkareistani.

Olli on ihana, keimailen hänelle edelleen. Haluaisin halata teitä kaikkia kiitokseksi siitä, että olette olemassa ja olen saanut mahdollisuuden jakaa ja kanssanne elää tämän ihanuuden uudelleen. Mari-Sisko PS Justiina 28 kiitos erityisesti sinulle Tämä on aivan ihanaa ja kiitos sinulle 4kymppinen lämpimästä kommentistasi ja kaikille muillekin. Mikä on muuten tuo liekki otsikon vieressä, onko valvonnan mielestä tämä kirjoitus tuomittu helvetin tulessa palavaksi ja poistettavien listalla.

Ei ole mitään En kyllä uskonut tarinaa todeksi, enkä usko vieläkään - laitan fantasioiden piikkiin, mutta parhaimmillaanhan tarinat ovatkin kiihottavia kun ne voi ajatella tositarinoiksi Hymyilin kuvauksellesi 'tiedostamattomasta keimailusta' Olisit vain laittanut 'tietoisesti' kun tarinassasi se selvästi oli sitä. Itsekin kieltämättä olen fantasioinut siskosta jota ei todellisuudessa ole , jonka kanssa olisi opeteltu seksuaalisuutta nuorena.

Ei se ajatus niin kummallinen ole - arvelisinpa sen olevan hyvinkin yleinen fantasia. Todellisuudessa asian toteutuminen on luultavasti hyvin, hyvin harvinaista Tuskin tämänkään tarinan Marin kohdalla. En muista onko tuohon lukuun laskettu mukaan myös hyväksikäyttötapaukset, varmaankin on, mutta joka tapauksessa määrä ei ole kovin harvinainen.

Kymmenen ihmistä sadasta on jo aika iso joukko. Asia on vain sellainen että siitä ei puhuta, mutta puhumattomuus ei tarkoita sitä etteikö sitä olisi olemassa. Silloin vanhaan aikaan kun kansa asui erakoituneena pienissä yhdyskunnissa suhteet lähisukulaisten kanssa olivat hyvinkin yleisiä.

Jopa niin, ettei perheen sisäinen sellainenkaaan ollut harvinaista. Ovat vain asioita, joista ei puhuta Luku sinänsä ovat sisäsiittoiset hallitsijasuvut Itse muistan kun olin peuhailin pikkusiskoni kanssa, onhan siitä aikaa, mutta eipä kaduta, taikka harmita.

Aina kun olemme humalassa, istumme toistemme sylissä ja halailemme. Olemme kummatkin varattuja, utta meillä on erityinen yhteys jota kukaan ei voi ymmärtää Emme ole mitääs seksuaalista koskaan tehneet emmekä varmaan tee mutta jos hän ei olisi veljeni niin kyllä iskisin Pidin tarinasta, herkästi kirjoitettu.

Olisin voinut ottaa hiukan sinulta oppia kun kirjoitin oman tarinani itsetyyydytys. Hei Mari itsekin kirjoittajana ilahduttaa puolestasi huomata, että juttusi elää ja löytää näinkin pikään lukijoita kunpa minunkin ja oppia voisin ottaa minäkin, en kopioimalla vaan huomioimalla, kuinka omasta kokemuksestasi osaat luoda tunnelmaa ja toimintaa siihen arvauskilpailuun, onko tämä totta vai ei, en lähde sen kirjoittaja itse ratkaisi sanomalla, että se on hänelle totta.

Eli totta se on - tässä tarkassa merkityksessä. Ja siinä jutun voima juuri piilee terveisin Kynäkäsi. Elämä on tarua ihmeellisempää.

Hei, tuo edellinen viestini Aloittelijan innolla imen kaiken oppiakseni kirjoittamaan kaunista ja koskettavaa tekstiä arastakin aiheesta. Olen myös hyvin positiivisesti yllättynyt, ettei minua tai tekoani ole ruodittu moraalisesti tuomittavana. Minua on kohdeltu täällä hyvin! Uskon voivani oppia jokaiselta jotakin, siksi antaisin arvoa sille, että voisin lukea jonkun sinun kirjoittamasi tekstin.

Yritin pyristellä vastaan, mutta hän vain naurahti ja painoi lantionsa omaani vasten. Tunsin, kuinka hänen kalunsa painoi jäykkänä vasten reittäni.

Hitaasti lopetin hosumisen ja kysyin Kailta, mitä hän oikein haluaa. Tunsin, kuinka hänen kätensä avasivat hameeni vyötäröltä ja päästivät sen tippumaan saunan lattialle. Nojasin selkäni lauteita vasten ja mietin, mitä tästä seuraisi. Kai katsoi minua suoraan syvälle silmiin ja tunsin, kuinka hänen märät sormensa tarttuivat pikkuhousujeni kuminauhaan ja alkoivat vetää niitä alas.

En osannut vastustella hänen ääntään ja istuin kylmälle lauteelle ja avasin reiteni hänen edessään. Kai polvistui eteeni ja työnsi päänsä jalkojeni väliin. Tunsin hänen kuuman hengityksensä pillullani. Seuraavana vuorossa olikin veljeni kieli, mikä työntyi varovasti häpyhuulieni väliin ja tunsin, kuinka aloin kostua. Olin toki itse jo tutustunut vartalooni, mutta koskaan kukaan poika ei ollut minua koskenut intiimeihin paikkoihini.

Kain kieli avasi pilluni huulet ja tunsin, kuinka hän alkoi nuolla klitoristani. Lantioni työntyi aivan itsestään eteenpäin, ja painoin pilluani vasten veljeni suuta. Arastellen otin sen käteeni ja ihmettelin, kuinka kuuma se olikaan, vaikka veljeni vartalo oli vielä viileä uimisen jäljiltä. Aloin liikutella kättäni kullin vartta ylös ja alas.

Tunsin, kuinka se paisui käsissäni lisää. Nousin selälleni ylälauteelle ja avasin reiteni uudelleen veljelleni. Kai painoi päänsä uudelleen haaroihini ja nuoli pilluani kuin paraskin pornotähti. Tunsin, kuinka hän toisella kädellään avasi häpyhuuliani ja alkoi työntää sormeaan sisälleni. Suljin silmäni ja annoin nautinnon aaltojen vyöryä vartaloni ylitse.

Kai huomasi, kuinka aloin supistella ja nopeutti sormensa liikettä sisälläni. Lopulta en voinut enää orgasmille mitään, vaan työnsin veljeni pään pois reisieni välistä ja nautiskelin pelkästä sormesta pillussani. Kun olin hetken rauhoittunut, nousi Kai viereeni lauteelle makaamaan ja mitään sanomatta laittoi käteni kalulleen.

Nousin polvilleni hänen viereensä ja aloin taas hyväillä hänen kaluaan. Kumarruin Kain viereen ja otin varovasti hänen kalunsa pään huulteni väliin. Maistelin sitä hieman ja annoin sen hitaasti lipua syvemmälle suuhuni. Tunsin, kuinka se värähti aina, kun kieleni lipaisi terskan alapintaa. Jatkoin kielellä lipomista ja aloin tehdä päälläni pumppaavaa liikettä ylös-alas. Samalla käteni seurasi huuliani kullin vartta pitkin. Olin ehtinyt tehdä liikettä vasta kymmenisen kertaa, kun Kai tarttui päähäni, ja arvasin hänen orgasminsa olevan tulossa.

Aloin runkata nopeammin kädelläni ja otin vain aivan pienen osan hänen kalustaan suuni sisään. Kieleni kieppui terskan ympärillä ja viimein tunsin, kuinka veljeni kalu paisui entisestäänkin ja kuuma sperma purkautui suuhuni sykäyksittäin.

Annoin kullin sykkiä suussani loppuun asti, mutta sperman päästin valumaan suustani Kain kullin vartta pitkin.

Pari minuuttia myöhemmin kiukaan alla oli jo tuli ja olimme menossa uudelleen uimaan laiturilta. Vanhempamme eivät koskaan saaneet tietää tästä ensimmäisestä yhteisestä kerrastamme, kuten eivät muistakaan. Tagit 17 vuotias poika Alaikäinen tyttö ekakerta insesti ja sukulaistarinat neitsytpillu Nuolla siskoa Siskon kiimapillu Siskon pillu veljen kanssa.

Jestas, se pari viikkoa sitten tapahtunut kielletty kohtaaminen mökillä teki lähtemättömän …. Olen meidän sisaruksista vanhin 27v siskoni on kuopus juuri 21v täyttävä …. Tallenna nimeni, sähköpostiosoitteeni ja kotisivuni tähän selaimeen seuraavaa kommentointikertaa varten. Seksiä veljen kanssa ekaa kertaa maaliskuu 30, Insesti Jätä kommentti 56, Näyttöä.

Olli istui viereeni ja siemailimme vinkkua pullon suusta. Kirjoittaessani tarinani julkisesti luettavaksi, varasin myös sinulle oikeuden mielipiteeseesi. Ellei sitä olisi tapahtunut, olisin tällä tiedolla ja kokemuksella valmis kokemaan tämän milloin tahansa. Sanotaanko, että about kahden vuoden päästä tapahtumasta, et välttämättä ajattele sitä enää joka hetki etkä joka päivä, sen muisto alkaa haalistua, tunne ei siis säily, se jää osaksi muistojasi. Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan. Luultavasti otat ihan luontevasti tavaksikin.

Deittiseuraa veljen kyrpä -

Olimme jo mukavasti tuiskeessa kun Olli tampere seksikauppa runkku viereeni, ihan kiinni ja nosti kätensä kaulalleni, puristi lujasti ja painoi pitkän märän poskelleni. Kadotin sinut enkä ole löytänyt sinua ihana nainen. Oikeasti olen hyvin kiltti tyttö, viihdyn kotona ja koulu sujuu, harrastan paljon erilaisia asioita enkä tunne olevani mikään pintaliitäjä. Mä tietty alon kattoo sen touhua ja sitte se kyvy haluunko koittaa sen kullia. Sen jälkeen törmäsin sinuun ajoittain, kohtasimme ja rakastelimme.

Kerrankin makoilin sohvalla ja vilauttelin mustia pikkuhousuja välillä. Jumatsuka, että se kuolasi ja sen etumus pullotti. Joskus melkein pelotti, että se käy kiinni. Kerrankin tulin saunasta ja isä ja äiti vuorostaan menivät saunaan. Join limua keittiön ovella pelkkä pyyhe ympärilläni. Veli istui sohvalla ja oli kumartuneena seisovan kullinsa päällä. Menin ohitse ja pudotin pyyhkeen huoneeni ovella. Sovittelin pikkuhousuja autuaan hitaasti, kun noteerasin veljen katsovan minua oviaukossa.

Peitin rintani käsilläni ja käännyin ja huomasin hänen alkkarinsa etumuksen pullottavan ja läikkä paljasti, että hän oli lauennut housuihin samalla. Hän hävisi vessaan samantien Huoneissamme oli välissä vaatekomeroseinä. Aikanaan, kun poikakaveri astui kuvaan mukaan, niin tiesin veljeni kuuntelevan komeron läpi panemistamme.

Joskus, jätin komeron oven raolleen tahallani ja huohotin liioitellusti. Pelkkä varovainen paneminen sai sänkyni natisemaan. Mun isoveljeni on mua 10v vanhempi. Hän ei asu meillä vaan mualla. Kun veljeni tulee meille olen hänen kimpussa lähes aina. Monta kertaa leikin varjolla hän on ottanut multa housut pois jaloistani. Kun tulin vanhemmaksi halusin hänen mukaansa ja maksu oli aina housut pois jaloista, saman tekevää oliko paikalla joku vai oltiinko kahdestaan.

Ja veljeni halusi tarkistaa mun pilini että toimiiko se. Sen jälkeen poika pöydälle ja tarkastus. Kun olivat tarkistaneet pojan pääsin veljeni mukaan, ja vasta ulkona lähellä hänen autoaan mulle laitettiin housut jalkaani. Eikä ollut harvinaista että veljeni käski minun juosta jonnekkin alapää paljaana.

Meillä on hyvät välin veljeni kanssa. Veli on mun vallassa saan siltä seisomaan aina kun haluun sitä härnätä ja jos haluun sen ihan nolox niin sit vähä vaikka hieron sen munaa perseellä tai reidellä niin siltä tulee mällit housuun mä näin kerran ku isäpuoli pani mun mutsia takaapäin ja kiihotuin siitä ihan sairaasti nyt mä oon vähä tehny isäpuolelle samoja juttuja kun veljelle eli keimaillu, flirttaillu ja ollu bikineissä tai pikkuhousut ja rintsikat päällä niin oon huomannu että isäpuolella kanssa housun etumus pullistuu.

Voit aivan hyvin nauttia lisää ja olla vittu paljaana ja avata sitä sormin veljesi katsottavaksi. Tytöt eivät voi oikein käsittää, miten miehet nauttivat tytön sukupuolielimiä katsellessaan, sillä tytöt eivät tunne aivan samoin nähdessään pojan kyrvän.

Kun avaat veljellesi kosteata ja turvonnutta, kaunista vittuasi, huomaat pian, kuinka hän ilostuu, ja samalla saat tuntea olevasi todella viehättävä prinsessa, joka saa miesten päät pyörälle.

Sinun ei tarvitse tehdä mitään erikoista. Tulet vain veljesi eteen niinkuin ennenkin ja teet siinä voimisteluliikkeitä, mutta tällä kertaa sukupuolielimet paljaana. Ihan olet pokkana, sillä se on aivan luonnollista. Veljesi taatusti naulautuu vittuasi katsomaan, jolloin vedät sitä auki, annat hänen onanoida, ja nautit itsekin prinsessana olosta.

Jos haluat voit siinä vielä sormettaa sukupuolielimiäsi. Yhtä lailla veljesi kuin isäpuolesikin arvostaa sitä, että voit aivan hyvin olla heidän seurassaan vittu aivan paljaana, siis tykkänään ilman bikinihousuja.

Samalla saat tuntea olevasi todella haluttu. Flirtissä ei voi mennä liian pitkälle, sillä sinä määräät rajan. Paljaat sukupuolielimet ovat täysin luonnollinen asia. Aluksi sinusta se voi tuntua liioittelevalta, mutta kun olet muutaman kerran ollut paljain vituin, sinusta alkaa tuntua kummalta, jos et ole välillä heidän seurassaan alaosattomassa. Paljon iloa sinulle flirttaamisesta! Kun olet tottunut olemaan vittu paljaana, ei sinun enää tarvitse mennä omaan huoneeseesi sormettamaan, vaan voit sormettaa myös ihan siinä paikalla ja nauttia itsekin enemmän.

Tuotat myös meille palstalaisille iloa kertomuksillasi. Kerro vastakin, miten on edennyt. Mä ostin sellaset tosi sexyt mustat alushousut ja rintsikat. Tulin ne päällä kerran suihkusta alakerrasta ja isäpuoli istu sohvalla kattomassa telkkaa. Kuten olen sinua jo pari kertaa kehottanut, ole jo ihmeessä vittu paljaana. Sekä saat toisen, että itsesi kiihottumaan aivan äärimmilleen. Tuotat nautintoa itsellesi ja toiselle. Voit ensin kerätä luontevuutta kääriytymällä isoon pyyhkeeseen, mutta annat sen puolihuolimatta aueta ja jossakin vaiheessa et edes kääri sitä takaisin.

Aikoinaan vaimoni sisko tuli saunasta kylpytakissa ja antoi takin sitten aueta, niin että nätti vittu näkyi aivan paljaana. Kokeile, kerro täällä, miten meni. Luultavasti otat ihan luontevasti tavaksikin. Mua kiihottaa enemmän se kun on jotain sexyy päällä ettei kaikki näy ja on silleen niinku omissa oloissaan mut seuraa kuitenkin kun veli tai isäpuoli ei saa katsetta irti. Voit runkata sitä ja näyttää samalla vittuasi.

Tai anna veljesi runkata vittuasi samalla, kun runkkaat sen kyrpää. Voitte myös runkata molemmat katsellessanne toistenne runkkaamista. Tai aivan rennosti voit hotkaista isäsi kaapelin kapeisiin kasvoihin samalla kun veljes työntää löylykauhan sun perseeseen.

Mulla on vanhemmat siskopuoli ja velipuoli. Kun ne oli teinejä niin ne oli hirveen kiinnostuneita musta. Meillä oli silloin yhteinen huone. Velipuoli panee mua peppuun säännöllisesti. Siskopuoli sanoi että se tykkää pikkupojista. Siksi se tykkää musta.

Näin on kuulema hyvä. Nyt sen ei tarvi etsiä peppua kodin ulkopuolelta. Seurustelin yksihuoltaja äidin kanssa. Sen tytär jäi mulle vähän etäiseksi. Yllätyin yksi aamu kun sen äiti nousi sängystä töihin lähteäkseen ja tytär tuli tilalle.

Sen äiti kurkkasi oveta ja sanoi lähtevänsä. Käski antaa tytön nukkua vieressä kun se sellaista kaipaa. Se, että hän oli minusta, pikkusiskostaan, kiihottunut tuntui mahtavalta, se tuntui minusta naisena aivan mielettömältä. Hän oli minusta kiihottunut, minusta itsestäni, tunsin taas liikutuksen lähestyvän. Odotetaan vähän, haluan sua uudestaan, haluan sinullekin hyvän olon… mennäänkö pesulle??? Se ei ollut oikeasti mikään suihku… se oli suuri hyväily kun Ollin saippuoidut kädet kulkivat minussa, hänelle pyhitetyssä vartalossa.

Olin niin onnellinen, etten voi pukea sitä sanoiksi. Autuas oli myös oloni kun suihkun alla Olli polvistui eteeni painaen suunsa kummulleni, hänen kielensä liikkui hitaasti juuri oikeassa paikassa, hellin liikkein hän hyväili glittaani minun käsieni kulkiessa hänen märissä hiuksissaan.

Tartuin häntä päästä ja painoin lujemmin pilluani vasten tuntien sisälläni liikkuvan sormen ja ihanan kielen kuljettavan minua kohti huippua, joka tulikin pian räjähtävänä orkkuna vieden jalat altani. Tiukassa veljeni syleilyssä makasimme suihkun alla, eikä orkustani ollut tulla loppua, se jatkui ja jatkui.

Olli nosti minut vahvoille käsivarsilleen ja kantoi minut vettä valuvana sängylleni. Uskomaton raukeus ja voimattomuus valtasi minut kun kun makasin sängyllä selälläni. Tunsin kuinka veljeni nosti polveni koukkuun ja uitti itsensä jalkojeni alle, työntyi minuun eikä kipua enää tuntunut. Veljeni valtaisa kalu liikkui minussa ja pian intohimoni sai minut liikuttelemaan lantiotani rytmikkäästi.

Vaihdoimme asentoja, välillä ratsastin villisti veljeni päällä, pian hän otti minut takaa ja se tuntui ihanalta… kohta hän nuoli minua taas ja sain maistaa hänen kiimani nesteiden kastelemaa kalua suussani ja samalla tunsin lähestyvän orkun pistelevänä tunteena pillussani, voimakkaat kouristelevat sykkeet syöksyivät pilluni kimppuun kun kiedoin reiteni veljeni pään ympärilleni haluten upottaa hänet itseeni Vielä viimeisten sykkeiden tuntuessa Olli kiipesi päälleni ja tuli sisääni aloittaen raivoisan rakastelun.

Hien ja suihkun kastelemat vartalot hakkasivat toisiaan päästäen voimakkaita läiskähteleviä ääniä, likomärästä pillustani kuului litisevää ääntä kun veljeni pumppasi sitä pitkin voimakkain työnnöin… melkein ulos….

Huuliltani purkautui nautinnon huuto …. Vaivuimme uneen, viimeinen muistikuvani on ajatus, että tämä kaikki tuntui niin oikealta ja luonnolliselta. Jossain vaiheessa yöllä heräsi kosteana ja onnellisena Ollin liikkuviin käsiin..

Aamulla kun heräsin, Olli nukkui tiukasti sylissäni ja mieleeni alkoi hiipiä syvä katumus ja syyllisyyden tunto. Itku ei ollut kaukana kun yritin irrottautua veljestäni, mutta hän havahtui yritykseeni ja tiukensi otettaan, hamusi hitaasti nännin huuliensa väliin ja kietoi jalkansa ympärilleni. Kohottaen päätään Olli katsoi minua raukeilla silmillään unipörröisin hiuksin, raukeasti hymyillen hän nosti etusormen huulilleni ja kuulin huulten välistä vaimean hhssssss.

Silloin tiesin, ettei ole mitään katumista. Onnest mykkyräisenä kiedoin käteni hänen ympärilleen, eikä minulla ollut kiire pois. Koko lauantain ja sunnuntain me vietimme sängyssä. Rakastelimme, söimme välillä hiukan, kävimme yhdessä suihkussa ja rakastelimme taas. Kuin yhteisestä sopimuksesta emme vastanneet kavereiden soittoihin, emme reagoineet ovikellon pimputukseen emmekä kännyköiden tekstareihin.

Vaikka oli viikonloppu, emme edes keskustelleet ulos tai kaupungille lähdöstä, emme sijanneet vuodetta vaan asuimme siinä ja rakastelimme, nukuimme ja rakastelimme. Sunnuntaina iltapäivällä soitimme vanhemmillemme kysyäksemme heidän aikatauluaan ja olimme hyvin iloisia kun he kertoivat tulevansa vasta illalla kotiin. Meillä oli siis vielä kokonainen päivä toisillemme. Illan suussa aistit herkkinä kuuntelimme milloin he saapuisivat, ehdimmekö vielä kerran… ja kyllä me ehdimme.

Nousimme ylös — nostimme sormet toistemme huulille ja teimme sopimuksen.. Ihana nainen Sinä ihana nainen jonka tapasin ravintolassa ja juttelimme. Piiskaa vanhemmalle naiselle Tämä tarina tapahtui vuosia sitten Mistä Alkosta saa No niin ja sit tuli yöllinen siemensyöksy pöksyihin.

No nykyajan vanhemmat on tunnetusti niin vastuuttomia että ostavat ties mitä juomia lapsilleen, jossa en mitään järkeä näe. D Jos he eivät saa sitä itse ostettua niin kyllä joku aikuinen ostaa. Eli oisko aika herätä tähän maailmaan Ei jumalauta, ensinnäkin että pitää tarttua tuollaseen, ja toisekskin, tarttuu aivan päin v.. Niin, ihan oikein, Olli oli silloin keväällä täyttänyt 18 ja oli niinollen täysi-ikäinen hankkiakseen sen vinkkupullon ja siiderit.

Siihen, onko tämä ihan oikeasti tapahtunut, voisin vastata, että: Tuskin kukaan tänne kirjoittava miettii uskotaanko kertomukseen vai ei. Minun tarinani on minulle kirjoitetulla tavalla totta. Viime kesän muistot ovat tietyllä tavalla kultaantuneet niin, etten muista senhetkistä "paniikkiani" kun ymmärsin mihin olin ryhtymässä eikä ensimmäisen rakastelun kipu tunnu enää kuin kevyenä vihlaisuna. Senhetkiset tunnelmani eivät kuitenkaan kulje mukanani muistoissa. Pontimena kirjoitukselleni oli se, että se viikonloppu ei enää milloinkaan toistunut, mutta sen muisteleminen on tuottanut minulle suurta mielihyvää ja kirjoittamisen on ruokkinut sitä tunnetta.

Vastoin olettamuksia, en milloinkaan ole tuntenut häpeää tai katumusta. Silloinen tunne, että olin haluttava salli kaiken tapahtua ja jos olisin uudelleen samassa tilanteessa, en epäröisi hetkeäkään, koska tiedän veljeni olevan hienotunteinen herrasmies ja saan häneltä kaiken sen kunnioituksen, jonka voin veljeltäni odottaa.

Tarinasi on niin kaunis, luin sitä kerta toisensa jälkeen. Saadessani ensimmäisen orgasmini, ihan onnenkyyneleitä tulvahti silmiini. En välitä siitä onko tarinasi totta vai ei, mutta olisi suurta haaskausta jos näin kaunis tarina ei olisi tapahtunut oikeasti.

Hei hyvät siskot ja veljet. Minusta, vaikka olen aina vastustanut sisarusten välisiä suhteita, tarina oli liikuttavan kaunis. Jopa niin, että useimmista novelleista poiketen halusin lukea sen toistamiseen. Oli tapahtumilla todellisuuspohjaa tai ei, kirjoittaja on todella nähnyt vaivaa kirjoittaessaan arveluttavasta asiasta kauniin ja herkän tarinan. Kaikella kunnioituksella onnittelem Maria, tekosi oli varmaan oikea vaikka se ajatuksena ol´malla kohdallani tuntuisikin vieraalta minulla vain siskoja Kiitos.

Olipas Mari väsännyt kauniin tarinan. Oliko se totta tai ei, se on Marin yksityisasia. Kaikkihan käymme täällä lukemassa seksitarinoita ja tämä oli yksi parhaista, yltää Pikkutytön ja Pikku-Elinan tasolle. Mitä totuuteen tulee, perheitten sisäisiä seksisuhteita on ollut aina ja tulee varmasti olemaan.

Laitontahan se on, mutta eipähän tässä Marin tarinassa kukaan kärsinyt millään tavoin. Kaunista tekstiä vaikka koen aiheen järkyttäväksi. Voisitte edes kaivaa miehelle varmuuskopioista hänen tarinansa takaisin. P Toisaalta, tämä tarina kuuluisi kinkypalstalle ja kinkypalstalla toimiva seriffi saisi häipyä hemmettiin toimistaan ja päästää paikalle sellainen seriffi jolla on realiteetit kohdallaan. Vaikka aihe ei seriffiä tai jotakuta muuta miellytä, niin suomessa ei ole ennenkään kirjallisen tuotoksen perusteella kenenkään tekstejä poistettu mistään elleivät ne ole olleet täysin asiattomia.

Novelli, mistä tahansa aiheesta, novellipalstalla ei ole asiatonta tekstiä!! Vaadin ehdottomasti seriffin vaihtamista kinkypalstalta johonkin asiansa osaavaan seriffiin joka ymmärtää myös "toisenlaisten" novellien päälle jotain, eikä kulje omien kriittisten ja kaksinaismoralististen tunteiden perusteella poistamassa asiallisesti kirjoitettuja tekstejä.

Tästä samasta aiheesta on käyty keskusteluja jo monta vuotta, mutta silti tämän aihepiirin novellit häipyvät tuntemattomaan, ja täysin asiattomat kirjainjonot tai mukahauskat, finninaamateinien yläasteen välitunnilla keksityt revittelyt jätetään.

Täällä ei toimi seriffin valvonta, vaan valvonta on automaattista jossa ensimmäisestä poikkinaisesta sanasta poistetaan välittömästi aloitettu aihe. Näin ei pitäisi olla, vaan tänne pitäisi saada seriffi joka tekee työnsä kunnolla eikä anna kaikenmaailman kukkahattutätien komennella turhaan!

Kriittinen taide ei ole vallitsevan moraalin kertosäe. Mitenkä nämä lisäykset liittyvät Marin juttuun???? Eihän nyt ole täydenkuun aikakaan!

Kai nuo kaksi lisäystä liittyy niin ettei sais poistaa tällasia juttuja jos ne on kirjotettu kunnolla. Kun meillä on sanan ja ilmaisunvapaus. Mitä toi täydenkuun aika taas mitenkään mihinkään liittyy?

Kirjoitat upeata tekstiä, kuvaat seksin hyvin ja sanavalinnat osuvat täysin nappiin. Käytät juuri sopivia synonyymeja ja rikastutat teksitä. Kirjoituksesi on niin aito ja todentuntuinen. Kenties voisit kirjoittaa lisää novelleja, sillä tämä oli äärimmäisen hyvä. Kai tämä on hyvä novelli, vaikken viitsinyt loppuun asti lukeakaan. Nämähän ovatkin satuja tai nuorten kuvitteluja. Oli tämä lainattu satuklirjasta, tempaistu fantasiamaailmasta tai todella tapahtunut, oli se jollain tavalla poikkeava näillä palstoilla.

Muutaman kuukauden aikana olen satunnaisesti vieraillut täällä ja mielessäni asetan nämä julkaistut novellit "taiteellisen tason" asteikon alapäähän, mutta tästä löysin sentään jotain muutakin kuin karkealla kielellä tuotettuja mielikuvaperverssioita. Tämän novellin aihe oli melkoisen arkaluontoinen, mutta siistinoloisesti kirjoitettu ilman sen kummempia revittelyjä. Jos ja kun nämäö palstat ovat jääneet pysyäkseen, tämäntyyppiset kirjoitelmat voisivat olla mallina muille.

Mari-Sisko, minun puolestani voit jatkaa kirjoitteluasi, minä liityn kernaasti lukijoittesi joukkoon. Varmasti jokaisella kirjoittajalla on omat motiivinsa kirjoittaa ja jos se tuottaa kirjoittajalleen vähäisintäkin iloa tai mielenliikutusta niin siitä vaan Jussipussi.

Sisarusten välisestä seksistä on varmaan fantasioinut vähän jokainen, jolla on ollut sopivan ikäinen sisko tai veli. Itselläni ei ole ollut siskoa, mutta fantasioin että olisi ollut, että olisin voinut kuolata sen perään.

Jälkeenpäin uskon, että suhtautumiseni muihin tyttöihin olisi ollut luontevampi ja rohkeampi, jos talossa olisi ollut joku tytön roolimalli. Tuo on vaan sellainen fantasia, joka toteutuu hyvin harvoin. Itse asiassa, sinun tavoin, useimmat eivät edes toivoisi sen toteutuvan. Sillä tuhmalla ajatuksella vain leikitellään, koska jokainen järkevä ihminen tajuaa, että siitä ei voi koskaan seurata pysyvää seksisuhdetta. Yhteiskunta tai vanhemmat eivät sitä hyväksyisi. Kun tämän tietää, siihen ei ryhdy, koska kukapa haluaisi tieten tahtoen satuttaa sisartaan.

Entisinä aikoina kuningassuvuissa naitiin usein lähisukulaisia. Yleinen moraali ei sitä tuominnut eikä silloin ymmärretty perinnöllisten tautien perään. Sisarusten välisen seksin ehkäisee vaistomainen käyttäytyminen. Jos vaikka 15 v poika tapaa 14 v tytön, he seurustelevat, harrastavat seksiä ja menevät myöhemmin naimisiin, siinä saataa käydä niin, että kiinnostus hiipuu, koska heidän suhteensa on saanut liikaa sisaruksellisia piirteitä.

Vieraampi kumppani on kiinnostavampi. Sisko voi toki tykätä veljestään, mutta ennemmin tai myöhemmin joku vieras poika vie voiton kiinnostavuudessa kun tyttö aikuistuu.

Mari, älä kanna huolta asiasta. Se, mitä teitte on harvinaisuudestaan huolimatta kuitenkin ihan normaalia kasvamista seksuaalisuuteen. Eikö olekin hyvä, että jätitte sen siihen yhteen viikonloppuun, koska nyt voitte molemmat yhtä kokemusta viisaampina ja rohkeampina etsiä sitä oikeaa. Ei sellaista pikkupojujen vakiokaavaa: Tarinassa oli "henkeä" ja juonta.

Mitä itse asiaan tulee, vähän samanlaisia, omakohtaisia kokemuksiakin on. Mutta, harva sen uskaltaa tunnustaa. Kirjoita Mari vaan lisää. Hei Mari, semmoinen kappale taitaa olla Kasevalla. Ainakin laulettuna saman kuuloinen. Osuvasti sitä myös kommentissasi kuvasit: Niin minäkin sen luin, ja vaikutuin.

Alkuosastaan varsinkin tarina oli minulle aivan henkeäsalpaavaa luettavaa. Minä poikana koin hyvin pitkälle vastaavaa. Isän kohdalla minulla tietysti oli äiti. Kunpa minäkin osaisin kirjoittaa siitä yhtä kauniisti kuin sinä.

Kuinka äitini viihtyi saunan jälkeen usein pelkässä alushameessa. Olin jo iso poika ja tajusin, että nännit näkyivät läpi. Äidillä oli kaapissa sukkanauhaliivit. Semmoiset koristeelliset, mustat, isän hankkimat, senkin tiesin.

Olin joskus sitä kaappia penkonut, ihan samalla tavalla nuuskinut vanhempieni salaisuuksia kuin Mari. Voi että minua hävetti. Mökillä kerran kesällä, ja tämä tapahtui paljon aikaisemmin, äiti nukkui meidän lasten kanssa yläkerrassa. Heräsin yöllä siihen, että isä vaati äitiä alakertaan.

Äiti vastusteli, mutta isä ei antanut periksi. Olin paljastua, jäädä kiinni silmät auki, kun äiti vielä ovella kääntyi ja nappasi tyynynsä alta talouspaperin. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, että sitä tarvittiin pillun pyyhkimiseen. Sukulaisten luona äidin kanssa olin naisten mukana saunassa aika isona poikana, niin isona, että jo runkkasin.

Siitä minulle tuli aivan kamalat syyllisyydentunnot. Ja niillekin tunnoille piti vielä runkata. Että kuinka paha olin, toivottoman turmeltunut. Olisi kiva kirjoittaa sinulle myös ihan henkilökohtaisesti, Mari, mutta eihän sinulle voi. Enkä näin julkisesti osaa. Mutta jatka sinä kirjoittelemista. Tämmöiset tarinat ovat helmiä, joihin jokainen voi suhteuttaa omia kipeitä ja rakkaita kokemuksiaan. Tämähän oli jumalattoman kaunis tarina: Mutta mukaviltahan noi vaikuttivat: Kirjastolta käsin kun operoin,niin aika vaikeaa lähteä liikaa innostumaan,juu nou: Olen aivan ymmällä kaikista saamistani kommenteista, olen ilolla ottanut vastaan kiitokset ja nöyrästi muut arvostelut.

En olisi ikinä uskonut, että joskus tai jossain saan näin paljon huomiota, se tuntuu uskomattoman mahtavalta. Kerroin jossain kommentissa, että kirjoitin kokemuksestani, koska se oli minulle tärkeä, olen ajatellut sitä paljon suurella lämmöllä tuntien pakahtuvani kun en ole voinut puhua siitä kenenkään kanssa.

Kirjoittaminen oli minulle oikea tapa helliä muistoani. Joku ehdotti, että kirjoittaisin lisää ja innostuin oikeasti. Istuin koneen ääreen, mutta pääni oli tyhjä. Mielikuvitus vain ei riitä, en saa tarinaani minkäänlaista hehkua, jos sillä ei ole todellisuuspohjaa. Kerron kuitenkin vähän itsestäni. Oikeasti olen hyvin kiltti tyttö, viihdyn kotona ja koulu sujuu, harrastan paljon erilaisia asioita enkä tunne olevani mikään pintaliitäjä.

Minulla ei ole poikaystävää, menetin neitsyyteni hyvin kauniilla tavalla omasta tahdostani…. Sen jälkeen en ole harrastanut seksiä, siis sillai oikeesti. Mistä sitten voisin kertoa, liikuntasalimme köysistä, hyvänolontunteesta niissä kiipeillessä, seksuaalisen heräämiseni köysiradasta??? Pehmoleluista ja tyynyistä, vai siitä kuinka oudon vieraalta tuntui ensimmäisen kerran koskettaa itseäni omin sormin tavoitteena se ihana, vielä nimetön tykyttävä tunne, joka oli yllättänyt minut odottamatta köysissä.

Kerronko pienessä päässäni risteilleistä ajatuksista kun en tiennyt mistä on kyse, kun joku sisäinen voima pakotti tavoittelemaan sitä kerta toisensa jälkeen. Tai siitä riemusta, jonka koin kun keksin kuinka se tehdään. Tykyttävä tunne sai jossain vaiheessa nimen. Opin ymmärtämään seksuaalisuuttani ja että se kuuluu ihmisen elämään, siitä saa nauttia Jos kirjoittaisin jo julkaistun tarinani uudelleen, voisin kertoa syvemmin niistä veljeäni koskeneista fantasioista, voisin kertoa väkevästi siitä tunteesta, jonka koin kun sohvalla pelästyin tilanteeseen, johon olimme ajautumassa.

Voisin kertoa yksityiskohtaisemmin kuinka tunsin halun synnyttämän nipistelyn alavatsassani puristavana tunteena kun ymmärsin, että sen on tapahduttava. Sitä en tiedä, osaisinko milloinkaan pukea sanoiksi sitä onnea ja riemua, kun huomasin, että veljeni haluaa minua naisena. Sekunnin murto-osissa pikkusiskosta kasvoi nainen, haluttava nainen.

En myöskään kertonut kuinka pelkäsin ensimmäistä kertaani, siis teknisenä suorituksena, vaikka kuinka sitä halusin ja tiesin sen siinä hetkessä ainoaksi oikeaksi teoksi.

Kirjoittamisen aihe olisi myös elämäni kun arki koitti. Yhden ainoan viikonlopun aikana ärsyttävästä pikkusiskosta oli kasvanut tasavertainen ystävä veljelle. Olli on muuttunut huomioonottavaksi ja kärsivälliseksi kanssani ja satunnaisissa kosketuksissa on valtava lataus sähköä, enkä voi vannoa, ettemme joskus tekisi sitä uudelleen… joskus, mutta uskon, että sillä on muistona suurempi arvo kuin niin, että se loppuu ajallaan omaan mahdottomuuteensa.

Kaiken edellisen lisäksi voisin kirjoittaa saavani edelleen suurta mielihyvää hammasharjastani ja mystisesti yönseutuna liikkuneista pikkareistani. Olli on ihana, keimailen hänelle edelleen. Haluaisin halata teitä kaikkia kiitokseksi siitä, että olette olemassa ja olen saanut mahdollisuuden jakaa ja kanssanne elää tämän ihanuuden uudelleen.

Mari-Sisko PS Justiina 28 kiitos erityisesti sinulle Tämä on aivan ihanaa ja kiitos sinulle 4kymppinen lämpimästä kommentistasi ja kaikille muillekin. Mikä on muuten tuo liekki otsikon vieressä, onko valvonnan mielestä tämä kirjoitus tuomittu helvetin tulessa palavaksi ja poistettavien listalla. Ei ole mitään En kyllä uskonut tarinaa todeksi, enkä usko vieläkään - laitan fantasioiden piikkiin, mutta parhaimmillaanhan tarinat ovatkin kiihottavia kun ne voi ajatella tositarinoiksi Hymyilin kuvauksellesi 'tiedostamattomasta keimailusta' Olisit vain laittanut 'tietoisesti' kun tarinassasi se selvästi oli sitä.

Itsekin kieltämättä olen fantasioinut siskosta jota ei todellisuudessa ole , jonka kanssa olisi opeteltu seksuaalisuutta nuorena.

Ei se ajatus niin kummallinen ole - arvelisinpa sen olevan hyvinkin yleinen fantasia. Todellisuudessa asian toteutuminen on luultavasti hyvin, hyvin harvinaista Tuskin tämänkään tarinan Marin kohdalla.

En muista onko tuohon lukuun laskettu mukaan myös hyväksikäyttötapaukset, varmaankin on, mutta joka tapauksessa määrä ei ole kovin harvinainen. Kymmenen ihmistä sadasta on jo aika iso joukko. Asia on vain sellainen että siitä ei puhuta, mutta puhumattomuus ei tarkoita sitä etteikö sitä olisi olemassa. Silloin vanhaan aikaan kun kansa asui erakoituneena pienissä yhdyskunnissa suhteet lähisukulaisten kanssa olivat hyvinkin yleisiä.

Jopa niin, ettei perheen sisäinen sellainenkaaan ollut harvinaista. Ovat vain asioita, joista ei puhuta Luku sinänsä ovat sisäsiittoiset hallitsijasuvut Itse muistan kun olin peuhailin pikkusiskoni kanssa, onhan siitä aikaa, mutta eipä kaduta, taikka harmita. Tunsin, kuinka hän toisella kädellään avasi häpyhuuliani ja alkoi työntää sormeaan sisälleni. Suljin silmäni ja annoin nautinnon aaltojen vyöryä vartaloni ylitse. Kai huomasi, kuinka aloin supistella ja nopeutti sormensa liikettä sisälläni.

Lopulta en voinut enää orgasmille mitään, vaan työnsin veljeni pään pois reisieni välistä ja nautiskelin pelkästä sormesta pillussani. Kun olin hetken rauhoittunut, nousi Kai viereeni lauteelle makaamaan ja mitään sanomatta laittoi käteni kalulleen. Nousin polvilleni hänen viereensä ja aloin taas hyväillä hänen kaluaan. Kumarruin Kain viereen ja otin varovasti hänen kalunsa pään huulteni väliin.

Maistelin sitä hieman ja annoin sen hitaasti lipua syvemmälle suuhuni. Tunsin, kuinka se värähti aina, kun kieleni lipaisi terskan alapintaa. Jatkoin kielellä lipomista ja aloin tehdä päälläni pumppaavaa liikettä ylös-alas. Samalla käteni seurasi huuliani kullin vartta pitkin. Olin ehtinyt tehdä liikettä vasta kymmenisen kertaa, kun Kai tarttui päähäni, ja arvasin hänen orgasminsa olevan tulossa. Aloin runkata nopeammin kädelläni ja otin vain aivan pienen osan hänen kalustaan suuni sisään.

Kieleni kieppui terskan ympärillä ja viimein tunsin, kuinka veljeni kalu paisui entisestäänkin ja kuuma sperma purkautui suuhuni sykäyksittäin. Annoin kullin sykkiä suussani loppuun asti, mutta sperman päästin valumaan suustani Kain kullin vartta pitkin. Pari minuuttia myöhemmin kiukaan alla oli jo tuli ja olimme menossa uudelleen uimaan laiturilta. Vanhempamme eivät koskaan saaneet tietää tästä ensimmäisestä yhteisestä kerrastamme, kuten eivät muistakaan. Tagit 17 vuotias poika Alaikäinen tyttö ekakerta insesti ja sukulaistarinat neitsytpillu Nuolla siskoa Siskon kiimapillu Siskon pillu veljen kanssa.

Jestas, se pari viikkoa sitten tapahtunut kielletty kohtaaminen mökillä teki lähtemättömän …. Olen meidän sisaruksista vanhin 27v siskoni on kuopus juuri 21v täyttävä ….

Tallenna nimeni, sähköpostiosoitteeni ja kotisivuni tähän selaimeen seuraavaa kommentointikertaa varten. Seksiä veljen kanssa ekaa kertaa maaliskuu 30, Insesti Jätä kommentti 56, Näyttöä. Seksiä veljen kanssa ekaa kertaa: Juoksin laiturin päähän ja loikkasin kiljaisten veteen. Nousin nopeasti laiturille ja juuri kun olin vetämässä pikkuhousuja jalkaan, kuulin Kain sanovan laiturin päästä: Vastasin asian olevan ihan kunnossa.

Vastaa Peruuta vastaus Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Warning: printf() [function.printf]: Too few arguments in C:\PB\Plugins\TemplateConvertorHost\htdocs\wordpress\wp-content\themes\creativ-business\comments.php on line 46

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *